Kesätyöt Muratalla toivat Lotan Oulusta etelään

IMG_20180719_073712

Anturiagenttina työskentelevä Lotta viihtyi Muratalla niin hyvin, että lyhyeksi suunniteltu kesätyöjakso on kestänyt jo kaksi vuotta ja nyt hän tekee opiskeluiden ohella viikonloppuvuoroja.

”Olen viihtynyt tosi hyvin. Niin hyvin, että muutin töiden perässä tänne ensimmäisen kesätyön jälkeen”, sanoo Lotta. Hän on kotoisin Oulusta ja muutti Vantaalle kesäksi muutama vuosi sitten, kun pääsi kesätöihin Muratalle operaattoriksi. Lotta opiskeli silloin yliopistossa sähkötekniikkaa ja kesätyöstä Muratalla hän sai arvokasta työkokemusta omalta alaltaan. Lotta kuitenkin päätti pitää opiskelusta välivuoden ja muutti takaisin Etelä-Suomeen Muratalle töihin.

Tällä hetkellä Lotta työskentelee komponenttivalmistuksen puolella kokoamassa antureita. Työssä oleellisimpia tehtäviä on laadun tarkkailu sekä materiaalin edistäminen prosessissa. Lotta muun muassa pitää huolta koneiden ylläpidosta eli hän kuittaa hälytyksiä ja tekee pienempiä säätöjä, jotta valmistuksessa syntyy mahdollisimman hyviä tuotteita. Lotta tekee myös paljon laaduntarkkailua mikroskoopilla eli hän varmistaa, että komponenttien laatu on tarpeeksi hyvä. 

Lotta kuvailee, että antureiden valmistaminen on pikkutarkkaa työtä. ”Eli saa viilata ja säätää niin paljon, kun vain jaksaa. Esimerkiksi liiman saaminen elementeille juuri sopivaksi on haastavaa ja alkuun meneekin hetki aikaa, ennen kuin hoksaa, miten se tehdään”, hän kertoo. Aluksi Lottaa ihmetytti, kuinka pienestä säädöt ovatkaan kiinni. Suurimmaksi osaksi työ tehdään koneilla eli käsillä ei juurikaan tehdä kokoonpanotyötä.

Lotan 12 tunnin työvuoro on jaettu kolmeen neljän tunnin vuoroon, joissa hän kiertää viidellä eri pisteellä. Työvuoron aikana tulee siis tehtyä erilaisia hommia, kun työpiste vaihtuu useaan kertaan.

Lotta aloitti aikanaan tekemällä arkena yövuoroja, mutta nyt aloitettuaan jälleen opiskelun, hän vaihtoi tekemään yövuoroja viikonloppuisin. Näin hän pystyy parhaiten yhdistämään työn ja opiskelun. Lotta on opiskellut nyt vuoden ympäristö- ja energiatekniikkaa Metropolian ammattikorkeakoulussa. Hän on ollut aina hyvin ahkera opiskelemaan ja tekemään töitä: aiemmin opiskeluiden ohella Lotta on ollut töissä Subway -pikaruokaravintolassa ja kesätöissä paperitehtaalla.

”Päällimmäisenä tulee mieleen työkaverit, kun mietin, mikä on parasta työssäni."


Molemmissa vuoroissa, joissa Lotta on työskennellyt, on ollut todella mahtava työporukka. Hänelle tiimillä on iso merkitys, sillä se vaikuttaa niin paljon työssä viihtymiseen. Yhdellä linjalla työskentelee samaan aikaan noin 15 operaattoria eli työ ei ole pelkkää yksin puurtamista ja työkavereiden kanssa pystyy vaihtamaan kuulumisia.

Lotta kehuu, että kaikilla kollegoilla on hyvä työmoraali ja hommia tehdään hyvällä meiningillä. ”Aluksi meni hetki, että oppi tunnistamaan työkaverit maskit naamalla pelkkien silmien perusteella”, hän naureskelee. Mutta nopeasti Lotan mukaan puhdastilaympäristöön ja siihen kuuluviin suojavarusteisiin tottuu.

Työssään Lottaa motivoi erityisesti oman osaamisen kehittäminen ja Muratalla hän onkin päässyt oppimaan paljon uutta. Murata on maailmanlaajuisesti johtava elektroniikkakomponenttien valmistaja, jonka yli 70 000 työntekijästä lähes 1000 työskentelee Suomessa. Vantaalla kehitetään ja valmistetaan ainutlaatuiseen 3D MEMS -teknologiaan pohjautuvia kiihtyvyys-, kallistus- ja kulmanopeusantureita esimerkiksi autoteollisuuden kriittisiin turvajärjestelmiin ja terveysteknologian sovelluksiin. Suomen yksikkö on tällä hetkellä Muratan ainoa MEMS-antureita valmistava yksikkö maailmassa.

”Muratalla työskentely on tosi hyvää työkokemusta”, Lotta toteaa. ”Varsinkin kun talon sisällä pystyy tekemään erilaisia hommia ja sitä myöten oppimaan ja kehittymään.”

Kiinnostuitko operaattorin työstä? Liity nyt mukaan Muratan Anturiagenttien joukkoon. Lue lisää anturiagenteista ja hae mukaan osoitteessa muratalle.fi

Aiheet: TyöntekijätarinatTuotanto