Kilpaurheilusta eväitä työelämään

Roosa_Kanerva_kuvaaja_Jussi_Salminen-Uimaliitto_edited

Kilpaurheilun yhdistäminen normaaliin arkeen voi olla haastavaa, mutta samalla tavoitteellisesta harrastuksesta voi oppia paljon erilaisia (työ)elämässä tarvittavia taitoja. Kilpaurheilutason uimahyppääjä, Roosa Kanerva, vieraili Barona Logistiikan toimipisteellä Tikkurilassa keskustelemassa kilpaurheilun vaikutuksesta nuoren elämään.

Roosa on harrastanut kilpaurheilua jo melkein 10 vuotta – hän on hypännyt maajoukkuetasolla 7 vuotta ja ollut mukana nuorten sekä aikuisten EM- ja MM-kisoissa. Tällä hetkellä hän käy urheilulukiota ja kirjoittaa keväällä ylioppilaaksi osallistumalla haastaviin historian, maantiedon sekä äidinkielen kirjoituksiin. Treenit täyttävät arkea ja tuovat lisää haastetta opiskeluun vähentäen nuorelle arvokasta vapaa-aikaa.

Miten kilpaurheilu on oikein vaikuttanut Roosan elämään käytännössä ja miten hän on onnistunut yhdistämään urheilun, opiskelun sekä vapaa-ajan?

“Uimahyppääminen on vaikuttanut etenkin siihen, että minun täytyy osata asettaa itselleni tavoitteet sekä treeneissä että koulussa. Muutenkin aikatauluttamisen oppiminen on ollut suuri asia, jotta pystyn tekemään kaiken suunnitellun ja nimenomaan onnistun siinä hyvällä tasolla”, Roosa vastaa.

Tavoitteellisuus, sitoutuneisuus ja aikataulut ovat siis Roosan arkea. Uimahyppäämisen, opiskelun ja vapaa-ajan yhdistäminen ei aina ole helppoa, sillä kilpatason harrastus on kuin kokoaikaista työtä. Roosa toteaa, että siihen meni hetki aikaa, kunnes hän onnistui yhdistämään vapaa-ajan, koulun ja treenit. Lukiossa tilannetta on helpottanut aamutreenien toteuttaminen koulun kautta, jolloin hän pääsee suoraan muille tunneille treenien jälkeen. Illalla Roosalla on vielä treenit, mutta myöhemmät illat ovat vapaita. Nykyään hänen viikonloppunsa ovat vapaampia ja omatoimisempia, silloin on myös hyvä aika keskittyä opiskeluun.

Kuitenkin kun arjessa on useita elämän osa-alueita, se voi olla välillä todella haastavaa. Roosa kertookin priorisointitaitojen tärkeydestä:

“Haastavinta on priorisoida kaikki elämän osa-alueet: mikä on tärkeintä ja missä järjestyksessä”.

Ja esimerkiksi ravinnon kanssa hän saa kikkailla välillä: miten pitää syödä ja missä välissä, että jaksaa iltatreeneissä.

Onneksi Roosa on saanut koulun kautta joustoa, sillä urheilulukio hyväksyy treenejä osaksi opiskelua ja kisamatkoilla voi olla poissa koulusta. Ravintoon hän on saanut tukea ravintoterapeutilta, ja lukion kautta saatava urheilupsykologin sekä fysioterapeutin konkreettinen apu on helpottanut arkea. Roosa on myös oppinut tekemällä, mikä toimii ja mikä ei. Hän korostaa, että ei voi liikaa miettiä vastoinkäymisiä, vaan täytyy mennä eteenpäin viisaampana.

Kilpaurheilusta opituista taidoista ja ominaisuuksista on myös hyötyä tulevaisuudessa ja työelämässä.

Elämän aikatauluttaminen ja paineensietokyky nousevat esille tärkeinä teemoina.

“Kun joutuu kisatilanteeseen, täytyy pitää hermot aika kuoseissa, siitä on varmasti hyötyä työelämässä”, Roosa naurahtaa.

Samaten sosiaaliset taidot ovat vahvistuneet, kun treenit ja matkat tehdään aina yhdessä muiden kilpailijoiden kanssa.

Lisäksi kilpaurheilun tulee olla mielekästä. Roosasta parasta on ehdottomasti ollut lajin monipuolisuus, koska se muuttuu koko ajan ja sisältää muitakin kuin vesitreenejä. “Kokeillaan ja tehdään uusia asioita, jotka tukevat koko harrastusta, eli voin asettaa itselleni tavoitteita: haluan tehdä nyt tämän hypyn ja tässä aikavälissä”, Roosa tarkentaa. Toisin sanoen vaihtelevuus pitää mielenkiinnon yllä useamman vuoden.  Sama asiahan on työelämässä, sillä tarpeeksi monipuolinen työ varmistaa samassa työpaikassa pysymisen.

Roosan tulevaisuus on vielä auki. Nyt hän miettii, että työelämä voisi olla jotakin muutakin kuin urheilua ja hakee lukion jälkeen yliopistoihin. Koskaan ei toisaalta tiedä, vaikka hän ajautuisikin urheilun pariin esimerkiksi eri roolissa. Tarkempi uratoive on silti vielä auki: “Kaikki voi vielä muuttua”, Roosa toteaa.

Barona Logistiikka on mukana Roosan matkassa huipulle. Seuraa Roosaa Instassa @roosa.kanerva.

New call-to-action

 Roosa Kanervan kuva: Jussi Salminen, Uimaliitto

Aiheet: TyöelämäUravinkitTyö ja elämäTyöelämän taidotKilpaurheilu