Kyveteittäin tarkkuutta ja ongelmanratkaisukykyä – Oskar viihtyy prosessioperaattorina Aidianilla

Oskar Viding_kuva

Mikä on läpinäkyvä, pienempi kuin koeputki ja kiitää hurjaa vauhtia Espoon Koivu-Mankkaalla sijaitsevan tuotantolaitoksen linjalla? No tietenkin kyvetti, joita käytetään esimerkiksi verinäytteiden analysointiin terveydenhuollossa ympäri maailmaa! Muun muassa niitä Oskar Viding työssään Aidianilla valmistaa.

Oskar Viding työskentelee prosessioperaattorina Aidianin tuotanto-osaston puoliautomaattisilla linjoilla. Hänen vastuualueeseensa kuuluvat muun muassa kyvettilinja sekä korkkiannostelu ja -pakkauslinja. Oskarin työ koostuu monenlaisista tuotteiden valmistustehtävistä linjastoilla. Vuorossaan hän huolehtii myös linjaston tuotantoturvallisuudesta sekä laadun varmistamisesta ja tietojen kirjaamisesta sähköisesti. Lopputuloksina kyvetti- ja korkkilinjalta valmistuu valmiiksi pakattuja tuotteita, joilla on tärkeä tehtävä osana Aidianin diagnostisia testejä.

Koulutukseltaan Oskar on prosessinhoitaja, mistä on ollut työssä todella paljon apua. Tutkinto ei ole hänen mukaansa kuitenkaan välttämätön edellytys työssä menestymiselle – innostuneella, tekevällä ja oppivalla asenteella pärjää myös pitkälle, sillä tehtäviin annetaan kattava ja laadukas perehdytys. Aidianille onkin löytänyt tiensä moni huipputekijä esimerkiksi sote- ja ravintola-alalta.

 

Vapautta ja vaihtelua

Aidianin tuotantolaitokselle Espoon Koivu-Mankkaalle on helppoa tulla monesta suunnasta niin julkisilla kuin autollakin. Aidianilaisia suuntaa työpaikalle arkiaamuisin ympäri pääkaupunkiseudun sekä ympäryskuntien. Oskarilla työmatkaan menee puolisen tuntia, ja sinä aikana saa mukavasti koneet käyntiin ja ehtii hyvin hörppiä kahvilla samalla kun valmistautuu töihin menoon. Aamuvuorosta päästään kotiin jo kolmen aikaan iltapäivällä, joten vapaa-aikaa jää silloin paljon. Iltavuoroon mennessä vapaa-aika jää päivällä vähemmälle, mutta silloin taas ehtii hoitaa juoksevat asiat ennen töihin menoa.

- Viikonloppuna on sitten kokonaan vapaata, nyt kun töitä tehdään kahdessa vuorossa, mikä on kyllä sekin tosi kiva, Oskar sanoo.

 

Tarkkuus on laadun tae

Prosessioperaattorin työ sopii monenlaiselle tekijälle, mutta tarkkuudesta ja oma-aloitteisuudesta on kuitenkin Oskarin mukaan merkittävästi hyötyä. On tärkeää muistaa ajatella tulevaa vuoroa ja tarttua valmistelutoimiin, jotta työkaverilla olisi mukavaa tulla töihin vuoron vaihtuessa.

- Kun liuoksia annostellaan kyvetteihin tai korkkeihin, punnitustuloksen on oltava todella tarkka. Mahdollisten heittojen kanssa tulee olla täsmällinen, ja kaikkiin poikkeamiin pitää pystyä reagoimaan nopeasti.

Tarkkuus on tärkeää paitsi työturvallisuuden, myös tuotteiden laadun varmistamiseksi. Kaikkien tuotantolaitokselta lähtevien tuotteiden on oltava priimaa, jotta niitä voidaan käyttää terveydenhuollossa turvallisesti ja luotettavasti.

- Jos linjassa on jotakin ongelmaa tai ei olla aivan täysin 100-prosenttisen varmoja laadusta, voidaan joutua tekemään esimerkiksi itsenäinen päätös linjan sulkemisesta, kunnes vika saadaan korjattua. Myös kirjaamisessa ja kirjoitusasussa pitää olla huolellinen, sillä dokumentointi tehdään paitsi meille, myös viranomaistarkoituksiin, kertoo Oskar.

 

Yhteinen Aidian

Oskar oli jo ennen Aidianille tuloaan työskennellyt tuotannon tehtävissä elintarvike- ja terveysteollisuudessa. Aidianille (eli silloiselle Orion Diagnosticalle) Oskarin houkutteli kiinnostavalta ja mukavalta kuulostava työnkuva. Jo aivan alussa Oskar tajusikin, että tässä oli paikka, jossa hän viihtyisi takuulla myös pidempään. Oskar sai työhönsä kattavan perehdytyksen ja huomasi nopeasti, että koko talossa vallitsi hyvä tiimihenki.

Työpaikan ulkopuolella nähtiin niin after workeilla, sporttailemassa kuin risteilyilläkin. Yhteenkuulumisen tunne syntyi nopeasti, ja työpaikkaan oli helppo sitoutua entistäkin enemmän. Pian Oskar huomasikin olevansa jo vakituisessa työsuhteessa ja nauttivansa työstä täysin siemauksin. Työpaikalta on löytynyt vuosien varrella monia ystäviä, joita nähdään myös työajan ulkopuolella.

- Työkavereille pystyy helposti juttelemaan mistä vaan, ja kollegalta saa aina tukea ja apua. Kiireessäkin jeesataan kyllä aina toista.

 

Työvirettä harrastamisesta ja joustavuudesta

Vapaa-ajalla Oskar kuvailee olevansa urheilun suurkuluttaja. Hän harrastaa muun muassa monipuolista urheilua ja luonnossa liikkumista ja penkkiurheilee myös tiiviisti etenkin jalkapallon parissa. Työnantajan tarjoamista työsuhde-eduista Oskarille esimerkiksi virike-etu on todella mieluisa – sillä hän hankkii muun muassa kausikortin suosikkijoukkueensa peleihin. Oskarin mielestä Aidianilla huomioidaankin työntekijöiden hyvinvointi todella monipuolisesti aina työsuhde-eduista päätöksentekoon saakka.

Harrastuksissa kartutetusta hyvästä fyysisestä kunnosta on työssä jaksamisessa konkreettista hyötyä. Treenatessa kehittyy myös paineensietokyky, jota prosessioperaattorin työssä tarvitaan. Esimerkiksi konevian, laatupoikkeaman tai saldovirheen iskiessä pitää pystyä paineenkin alla tekemään perusteltuja ja toimivia ratkaisuja. Onneksi vuorossa on aina myös joku, jonka kanssa voi lyödä viisaat päät yhteen ongelman ratkomiseksi.

 

Kiitos ja palaute motivoivat

Virkistystoiminta tukee Oskarin mielestä työssä jaksamista hyvin, ja Aidianilla myös todella panostetaan siihen. Esimerkiksi pikkujouluillalta poistetaan kokonaan iltavuoro, jotta jokainen halukas pääsee varmasti osallistumaan. Oskar arvostaa myös työnantajan yleistä joustavuutta esimerkiksi vapaapäivien ja vuorotoiveiden suhteen.

- Myös kiitos ja positiivinen palaute omasta hyvin tehdystä työstä antaa motivaatiobuustia, hymyilee Oskar.

Oskar toivottaakin uudet ammattilaiset ja tulevaisuuden tekijät lämpimästi tervetulleeksi taloon:

- Tässä työssä pääsee oppimaan todella paljon uutta ja kehittämään osaamistaan. Meillä on monipuolinen tuotantolaitos, ja tässä työssä on paljon opittavaa. Uuden oppimisessa voi mennä aikaakin, mutta sen on kyllä sen arvoista, ja meillä on tosi hyvä perehdytys. Mä olen viihtynyt täällä tosi hyvin!

 

TUTUSTU AIDIANIN AVOIMIIN TYÖPAIKKOIHIN!

Aiheet: TuotantoTyöyhteisöTyöntekijätarinat

Kirjoittanut:

Hanna Puro

Uusimmat kirjoitukset

Aihealueet

Katso lisää