Näin löydät piilotyöpaikat [VIDEO]

Sarasen Matti Katara on auttanut urallaan satoja ellei tuhansia työnhakijoita löytämään työmahdollisuuksia erilaisin keinoin. Kaikki työpaikat eivät esimerkiksi ole näkyvästi esillä, vaan työnhakijan täytyy nähdä itse vaivaa niiden selvittämiseksi. Jos mielessäsi on tietynlainen toimenkuva  tietyn tyyppisessä yrityksessä, kannattaa tämä video ja blogi ehdottomasti tsekata. Kaikki on mahdollista, myös työnhaussa.

KAIKKIA TYÖPAIKKOJA EI AVOIMESTI MAINOSTETA

Jos olet työnhaussa, on hyvä aloittaa työpaikkojen tsekkaus vaikkapa careers.barona.fi:ssä. Luonnollisesti hakua voi jatkaa muun muassa Oikotien, Monsterin ja Duunitorin kaltaisissa palveluissa. Ennen pitkää huomaat, että on paljon työpaikkoja, joita ei mainosteta missään. Siksi on hyvä tietää kikat, joilla pääset tsekkaamaan myös nämä työmahdollisuudet.


VERKOSTOIDU PERINTEISESTI JA DIGISTI

Jos olet haku päällä, käy ihmeessä omat kontaktisi läpi. Tilanteesta riippuen joko julkisesti tai hienovaraisemmin ilmaise kiinnostuksesi uusia työmahdollisuuksia kohtaan. Somen, erityisesti LinkedInin hyödyntäminen työnhaussa on yleistynyt valtavasti. Pystyt LinkedInissä seuraamaan sinua kiinnostavia ihmisiä ja yrityksiä (vaikka nämä eivät olisi kontaktejasi) ja saamaan ajankohtaista tietoa siitä, missä rekrytään tai ollaan rekryämässä. Voit myös itse lähestyä suoraan kiinnostavana pitämiäsi yritysten edustajia ja kysyä lisätietoa työmahdollisuuksista.

"Verkostojen rakentaminen ei tapahdu hetkessä, joten panosta tähän puoleen jo ennakolta." 

SEURAA, MITÄ YMPÄRILLÄSI JA YRITYKSISSÄ TAPAHTUU

Vaikka et olisi somen suurkuluttaja, voit verkkosivujen ja perinteisen median kautta oppia tunnistamaan kiinnostavia työmahdollisuuksia. Erilaiset uutiset, listaukset ja tiedotteet voivat paljastaa, missä yrityksissä voisi olla tarvetta sinunlaiselle osaajalle. Ajoitus on tärkeää, joten kun huomaat jotain, mihin haluaisit reagoida, älä mieti liikaa vaan lähesty rohkeasti esim. yrityksen HR-osastoa tai rekrytointikumppania.
Ole myös aktiivinen, jos olet jo aiemmin hakenut johonkin yritykseen ilman tulosta ja kyseinen yritys on esimerkiksi laajentanut toimintaansa tämän jälkeen.

"Yrityksen näkökulmasta voit olla erittäin varteenotettava hakija, koska olet jo aiemmin osoittanut heihin kiinnostusta ja mahdollisesti jopa edennyt aiemmassa hakuprosessissa pitkälle." 

MENE LIVENÄ ESITTÄYTYMÄÄN

Erilaisia rekrytointimessuja ja -tapahtumia järjestetään säännöllisesti. Usein nämä tilaisuudet ovat maksuttomia ja teemoiltaan erilaisille työnhakijoille suunnattuja. Älä siis jää ihmettelemään kotisohvalle läppärin ääreen vaan lähde ihmisten ilmoille. Pääset suoraan kontaktiin yritysten edustajien kanssa ja jos olet parhaimmillasi juuri livenä, pääset varmasti juttelemaan messuständiä pidemmälle. Vaikka et suoraan työllistyisi tai kohtaisi unelmiesi duunipaikkaa, olet ainakin saanut enemmän kuin pintapuolisen kuvan siitä, mitä missäkin on tarjolla.

"Hyvä tapa seurata rekrytointitapahtumia on sosiaalinen media. Erityisesti Facebookin kautta haettavat eventit kannattaa tsekata säännöllisesti."


LUO TYÖPAIKKA ITSELLESI

"Joskus tarvitaan ripaus luovuutta, onnea ja lujaa uskoa omiin taitoihin. Vaikka et suunnittelisi freelanceriksi tai yrittäjäksi ryhtymistä, mieti hetki tapoja oman unelma-ammatin harjoittamiseen."

Jos tunnet tylsistymistä vakiduunissa, voit aina panostaa esim. harrastustoimintaan ja löytää myöhemmin itsesi myös työskentelemässä intohimosi parissa. Toisaalta jos olet täysin vailla töitä, voit lähteä tarjoamaan osaamistasi ensin projektityyppisesti tai keikkalaisena. Parhaassa tapauksessa tämä voi johtaa pysyvään lopputulokseen ja pääset hyödyntämään laajasti asiantuntijuuttasi. Voit myös tehdä lenkin kotikulmilla ja miettiä, josko kaltaisellesi tekijälle voisi tuossa tutussa ruokakaupassa tai tilitoimistossa löytyä oikein mukava työpaikka ja -yhteisö. Aloitteen on tultava sinulta, joten lähde rohkeasti hakemaan.

Tulossa vinkkivideoihin: Näin myyt omaa osaamistasi!


Myynti_ja_kauppa

Aiheet: UravinkitTyönhakuVideotTyötraineri

Kirjoittanut:

Katriina Sahlman

Uusimmat kirjoitukset

Aihealueet

Katso lisää