Oletko ylpeä omasta työstä?

dna_hubspot

Joensuusta kotoisin oleva Henrik Swahne on lukenut monia työntekijätarinoita eri aloilta. Työnhakijat haluavat saada kattavamman kuvan työtehtävästä sekä työtä tekevistä ihmisistä, eikä Henrik ollut siinä poikkeustapaus. Lokakuusta 2017 saakka palveluneuvojana toiminut Henrik kertoo nyt oman tarinansa DNA:lla ja haluaa auttaa muita saamaan rehellisen kuvan palveluneuvojan ammatista.

Tehtävässä kuin tehtävässä, ensimmäinen vuosi menee yleensä oppiessa. Yleisesti ottaen, vuoden aikana palveluneuvoja saa riittävän varmuuden työhönsä tietäen, että pystyy hoitamaan minkä tahansa asiakaspalvelutilanteen. Asiakkaat ottavat palveluneuvojiin yhteyttä eri tarpeiden ja ongelmien kanssa, jolloin palveluneuvojien on löydettävä asiakkaalle paras ratkaisu itsenäisesti. Henrikin mukaan palveluneuvoja saa kaiken tarvittavan tiedon DNA:n tukikanavalta.

"Joskus käy niin, että soitan takaisin asiakkaalle, jos tuntuu, etten heti tiedä ratkaisua tai sen etsimiseen menee enemmän aikaa. Täytyy itse päättää, mikä on tilanteeseen paras ratkaisu." 

Henrik on aidosti ylpeä ammatistaan 

Ennen DNA:ta, Henrikillä ei ollut varsinaisesta myyntityöstä kokemusta aiemman Prismassa työskentelyn lisäksi. Palveluneuvojan tehtävässä Henrikiä viehätti hyvä ansaintamahdollisuus sekä itsensä haastaminen. Hänellä sopi hyvin työsopimuksen kirjoittaminen Baronan kanssa, jonka kautta hän on työsuhteessa vieläkin. 

Nyt vuoden jälkeen tulo DNA:lle tuntuu erittäin oikealta ratkaisulta. Henrik nostaa tärkeimmäksi asiaksi ympäröivät työkaverit, joista on tullut myös siviilipuolella kavereita. Työpaikan sisälle on syntynyt yhteisö, joka ottaa aina uuden työntekijän vastaan ilolla ja tutustuu tulokkaaseen syvällisesti. Ehkä palveluneuvojien sosiaaliset ja vuorovaikutustaidot lisäävät kahvipöytäkeskusteluiden määrää, tai ainakin niiden helppoutta.

Henrik_swahne_DNA

Työn luonne on vaihtelevaa ja samalla pystyy kehittämään myyntitaitoja. Palveluneuvojan työn alkaessa Henrikiä jännitti kokemattomuus myyntitöistä, mutta parin viikon koulutuksen ja linjalle pääsyn jälkeen työ ei tuntunut enää yhtään vaikealta. Asiakaspalvelussa hoidetaan asiakkaan kontaktoima asia ensin kuntoon ja vasta sen jälkeen edetään asiakkaan uusien tarpeiden pariin.

"Myynti lähti heti rullaamaan hyvin. On mukava huomata, että alun omat epäilyt ovat kaikonneet. Nyt ajattelen, että pystyn tekemään työtä, mihin en aikaisemmin tiennyt pystyväni." 

Uutena Työntekijänä on helppo aloittaa

Palveluneuvojan ensimmäisinä päivinä, uudet työntekijät saavat apua ja vieritukea kokeneemmalta tekijältä. Esimerkiksi linjapäivien aikana työkaveri seuraavierellä ja ohjaa palautteilla uutta työntekijää. Yhtä lailla terve työyhteisö kannustaa jokaista työntekijää ottamaan puheeksi omat kehityskohteet ja näin myös taukotilassa saa itselleen hyödyllisiä vinkkejä.

"Esimiehen kanssa käydään läpi omat tulokset. Myös parannuskohteet tulevat monesti itseltä, eikä esimieheltä. Esimies vain voi antaa vinkkejä siihen, miten parannuskohteita lähdetään korjaamaan."  

Palveluneuvojan työssä menestyvät parhaiten asiakaspalveluhenkiset ihmiset. Tehtävä vaatii osaltaan myyntihenkisyyttä, vaikkakin jokainen löytää itse tavat toteuttaa sitä. Myös vastuu on hyvä pitää mielessä. Loppujen lopuksi jokainen oppii palveluneuvojan ammattiin, jos vain itsellään pitää halun oppia. 

->> Lue Henrikin tarinan jatkoksi myös Pauliinan tarina
 

New call-to-action

Aiheet: TyöntekijätarinatUravinkitMyyntityö