Sairaanhoitajasta ravintola-alalle

Sairaanhoitajasta ravintola-alalle

Elina Salla 25.11.2020

Tampereen keskustassa eräässä kahvilassa odottelee ikkunapöydässä aurinkoisen oloinen ja positiivisuutta huokuva persoona. Kyseessä on Satu Tavi, entinen sairaanhoitaja ja nykyinen ravintola-alan osaaja. Heinäkuusta saakka Satu on työskennellyt Baronan riveissä. 

Satu työskenteli yli 20 vuotta hoitoalalla, mutta toive vaihtaa alaa syntyi muutama vuosi sitten. Ensimmäinen hyppäys itse työhön tapahtui Scandicilla, ja sille tielle hän sitten jäikin. 

– Kun päätin lopettaa hoitoalalla, ajattelin että haluan edelleen kuitenkin jatkaa ihmisten kanssa töitä, eikä minusta tule mitään yksinpuurtajaa. TE-toimiston kautta järjestettiin palvelualan moniosaaja -kurssi ja ajattelin, että minusta tulee sellainen kiva tarjoilijatyttö. Ja niin minusta sitten tuli! Satu kertoo. 

Ravintola-ala viehättää Satua erityisesti ihmisten vuoksi: viihtyvyyden tuo työskentely mukavien ja iloisten ihmisten parissa, joilla on samankaltainen huumorintaju ja joita yhdistää palveluhenkisyys.  

– Palvele samoin kuin toivoisit sinua palveltavan, Satu tokaisee. 

Jatkuvasti kiitosta ja kehuja 

Baronalla Satu on työskennellyt heinäkuusta 2020 saakka, ystävän suosittelun seurauksena. Avoimen hakemuksen lähetyksestä meni vain muutama päivä, kunnes Satua vietiin jo ravintola-alan pyörteiden keskelle. 

 – Kun Satu tuli haastatteluun, tiesin heti, että tästä tulee hyvä. Asiakkaat ylistävät Satua ja hän on heti alusta hurmannut meidät kaikki aurinkoisella ja aktiivisella asenteellaan. Satu on todella luotettava, asiallinen ja ottaa työnsä vakavasti mutta rennolla asenteella, kertoo Baronan henkilöstökonsultti Linda Kallioinen.  

Barona-aikana Satu on työskennellyt pääsääntöisesti Ala Carte -tarjoilussa, buffet-ravintoloissa, erilaisissa kokouksissa sekä pubeissa. 

– Koskaan ei harmita tulla töihin, sillä työyhteisö on niin mahtava. Ravintola-alan ihmisillä on upea huumorintaju ja rempseä meininki. Viihdyn alalla todella hyvin.  Tää on niin mun juttu! Satu kertoo hymyillen. 

Keikkatöiden monipuolisuus on rikkaus

 Tämä vuosi on ollut haastava myös Sadulle: kesällä ja alkusyksystä töitä riitti, mutta tällä hetkellä on hiljaisempaa. Tämän hetken Satu on käyttänyt hyödyksi ja päätti lähteä kouluttautumaan kahvila-alalle, jossa hän suorittaa tällä hetkellä työharjoitteluaan. 

Baronasta ja keikkatyöstä Sadulla ei riitä muuta kuin positiivista sanottavaa. Monipuolisuus on keikkatöiden rikkaus, kun samankin viikon aikana pääsee useampaan toimipaikkaan kokeilemaan erilaisia työtehtäviä.  

Toimipaikat ovat kivoja, eikä Satu koe tarvetta lähteä Baronalta pitkään aikaan. Erityisesti Satu kiittelee ja kehuu yhteyshenkilöään: 

– Lähiesimieheni on aivan ihana! Hän on niin joustava ja ymmärtäväinen. Kun on joku hätä, niin tavoitan aina jonkun. 

Kysyimme lopuksi vielä, että kenelle Satu suosittelisi keikkatyötä.  

– Täytyy olla valmis lähtemään vuoroihin nopeallakin varoitusajalla ja tulee olla halua nähdä erilaisia päiviä. Ylipäätään ravintola-alalla tulee olla palveluhenkinen ja nauttia ihmisten parissa työskentelystä. Pitää haluta aidosti tarjota ikimuistoinen elämys ravintolaan tai kahvilaan tulevalle asiakkaalle. Ravintola-alalla päästään palvelemaan sitä iloista asiakasta, joka on ihan parasta!