Tärkein tehtävä ennen lomaa

tarkeintehtavaennenlomaa

Viikko kesälomaan ja minulla on tyyni olo. Tänä vuonna tiedän, mikä on tärkein tehtäväni ennen lomalle lähtöä. Normaalisti olisin tässä vaiheessa tekemässä töitä öisinkin ja yrittäisin saada kaiken valmiiksi. 

Ja toki jos ihan rehellisiä ollaan, niin nytkin mielessä pyörii kaikki asiat, jotka olisin voinut tehdä toisin, paremmin tai ylipäätään. Mutta nyt minulla ei ole samaa paniikkia, kuin aiempina vuosina. Tähän outoon ja uuteen tyyneyteen lienee monta syytä.

Ensinnäkin mursin jalkani tammikuussa ja se jos jokin opetti pysähtymistä ja vähensi hötkyilyä. Olen alkanut myös puhua itselleni kauniimmin ja treenata ”itsemyötätuntoa.” Ja onneksi olen alkanut: muuten tämä kulunut kevät kipuineen olisi ollut murskaava. Kun tässä pari päivää sitten lähdin töistä lähes 10 kiireisen työtunnin jälkeen, mieleen juolahti ensin: "Äh, sainko mitään aikaan taaskaan vaikka olin yliaikaa?"
Ja sitten olankohautuksen kera: "Yritän koko ajan parhaani, se riittää."

Toinen syy tyyneyteen: se kannattaa. Veikkaan, että olen uupujien riskiryhmässä. Olen se tunnollinen ja kiltti tyttö, joka ei aina hahmota rajojaan tai aseta niitä muille. Lupaan liikoja ja miellytän kaikkia eli en lopulta ketään kunnolla, tai niin että kokisin sen riittäväksi. Suhtaudun sokeasti ja liian optimistisesti aikaan – luulen aina ehtiväni ihan kaiken. Lisäksi nyhrään yksityiskohtien parissa, koska kaikki on tehtävä niin pirun hyvin. JA samalla minussa asuu huithapeli ja lykkäilijä-Lykke, jolla on kehno muisti ja joka haluaisi vain haaveilla.

Tästä perfektionismin ja pellolla elämisen ristiriidasta saisi ihan kivat ainekset keskivaikeaan burn outin poikaseen – valtava oivallus, josta voin oppia ja rakentaa itselleni toivottavasti pitkään kestävän työarjen.

Riskistä uupua onneksi myös muistutetaan koko ajan. Sitä on niin sanotusti ilmassa. Seuraan työkseni sisältöjä, jotka liittyvät työhön ja harva se päivä nousee mediassa esiin kiire, paineet ja etenkin nuorten työuupumus. 


Kesäkuun sisältötärpit työuupumisesta, ole hyvä:

Välillä mieleen pulpahtaa, että onhan tämä aika koomista. Että ollaanko me nyt vaan kollektiivisesti lähdetty vähän ylikierroksille kiireen kanssa. Entäpä jos rauhotuttaisiin, pisteittäisiin kalenterit järjestykseen, raivattaisiin tilaa oikeasti merkityksellisille asioille ja sanottaisiin muille ”kiitos ei.” Lopetettaisiin huitominen sinne tänne ja otettaisiin itse vastuu, eikä syytettäisi kaikesta kiirettä?

Samaan aikaan otaksun, että ihmisten kokemat paineet ovat aitoja ja oikeasti haastavia. Että oikeasti tässä meidän ajassa ja maailmassa on jotain niin vaativaa, että se pistää meidät mutkalle ja anomaan lepoa. Jopa kaikkein simppelein työ on kompleksista. Maailma on globaali, vauhdikas ja muuttuva; ja pallokin menossa pilalle kaikesta muovista. Valintoja saa tehdä koko ajan ja paljon: en ihmettele, jos 8 tunnin tiukan kokousputken jälkeen voi hermo pettää Alepan jugurttihyllyllä, kun viilivaihtoehtoja on se sataviisi.

Eikä lähipiirikään pelkkää lepoa anna. Pitäisi olla läsnä ja aito muille, vaikka ei muista olla sitä itselleenkään. Kuka yrittää töiden jälkeen löytää rakkautta, kuka tehdä eroa. Yksi yrittää kasvattaa kiukuttelevaa lasta, puutarhan pioneita, ASP-tiliään ja unelmiaan. Toinen vahtii oman työnsä ja kotinsa lisäksi, että mummi muistaa lääkkeensä, aamiaisen ja oman nimensä. Ei ihme, että uuvuttaa.

Onneksi vuosi niksahtaa nyt siihen kohtaan, että ainakin suuri osa ihmisistä lähtee lomalle. Toki osa raataa kesänkin. Silti kesähiljaisuus hellii vähän kaikkia: uutisissakin vilahtaa vain Vilho-lehmän ristiäiset.

takaisintoihin

On yksi asia, joka on mielestäni tärkeintä tehdä ennen lomaa. Keksin sen viime vuonna ja se oli henkilökohtaisesti ehkä nerokkain tekoni koko työvuonna, vaikka se tuntui kiusalliselta ja imelältä.

Kirjoitin itselleni lomaltapaluukirjeen, joka odotti minua toimistolla elokuussa. Siinä toivotin itseni tervetulleeksi töihin. Kerroin, mitä toivon työltäni ja arjeltani – oletin kirjettä kirjoittaessa, että loman jälkeen minulla on energiaa muuttaa asiat, jotka vielä ennen lomaa tuntuivat mahdottomilta vain koska voimat olivat lopussa. 

Kerroin myös, mistä konkreettisista asioista voisin aloittaa ensimmäisen päiväni – mikä tärkeä oli jäänyt kesken ja mistä voisin nyt hyvällä fiiliksellä jatkaa. (Tosin muistaakseni ensimmäisenä listalla oli ”keitä itsellesi hyvät kahvit.” Siitä oli hyvä aloittaa työt, eikä paniikkia tarvinnut lietsoa loman jälkeenkään.)

Miksi kirjoitan itselleni tänäkin vuonna? Kirjeen tehtävä on antaa lupa lomaan. Sen kirjoittaminen muistuttaa minua, että ehtii sitä tehdä töitä lomankin jälkeen. Maailmaa ei saa valmiiksi tänään.


Jos etsit uutta suuntaa, kurkkaa avoimet tehtävämme tästä: 
New call-to-action

Aiheet: TyöhyvinvointiUravinkit

Kirjoittanut:

Sandra Lamppu

Uusimmat kirjoitukset

Aihealueet

Katso lisää
New call-to-action