Trukkimestarikisa haastoi alan ammattilaisia - Ville Niemisestä Trukkimestari 2019

Kisakooste_blogikuva_final

Barona Logistiikka järjesti Kuljetus-Logistiikka-messuilla 9.-11.5.2019 Trukkimestari 2019 -kilpailutapahtuman, jossa alan huiput kisasivat keskenään ja pääsivät näyttämään taitonsa messuyleisön edessä. Tässä blogikoostessa luettavana tuoreen Trukkimestari 2019 mietteitä ja nähtävillä myös mahtavat kisakoosteet.

Trukkimestarikisassa vaadittiin erityistä trukkikuskin ammattitaitoa, jota testattiin neljällä eri lajilla:
1) Koripallo: koripalloa ohjattiin trukin piikeillä kohti koria, 2) Miniatyyritrukki: trukin piikkiin kiinnitettiin minitrukki, jolla nostettiin minilavoja, 3) Lavojen pinoaminen: eurolavat koottiin väreittäin omiin pinoihin ja 4) Pujottelu trukilla: rata muodostui liikennekartioista, jota pujoteltiin sekä etusuunnassa että peruuttamalla. Kisa vaati kokonaisuudessaan nopeutta, tarkkuutta ja yleistä vastapainotrukin ominaisuuksien hallintaa sekä tietenkin paineensietokykyä. 

Kisaajien taustat olivat hyvin erilaisia – osa on ollut alalla useita vuosia ja osa taas vasta muutamia vuosia mutta tehneet työnsä erinomaisella tasolla. Kaikki kisaajat selvisivät kaikista lajeista läpi kunnialla. Kovimman suorituksen kisasi 23-vuotias, talotekniikan sähköinsinööriksi opiskeleva, Ville Nieminen, mielettömässä ajassa 05:27:89. Ville Nieminen on siis Trukkimestari 2019! Toiseksi tuli Janne Schuvalow noin minuutin jäljessä Villen suorituksesta, mikä kertoo, että kisassa ratkaisi pienetkin viiveet.  

KATSO ALTA TRUKKIMESTARIKISAN KOOSTE:

Ville Nieminen uskoo, että rauhallisuudesta oli hyötyä kisassa: ”En yrittänyt ajaa mitenkään kovaan, vaan suhtauduin rennosti ja keskityin rauhalliseen tekemiseen”.

Kisalajeista Ville nosti haastavimmaksi miniatyyritrukin, koska se haastoi eri tavalla mitä hän on tottunut tekemään työkseen trukkikuskina. Sen sijaan lavojen lajittelu oli hänestä helpointa, sillä ne ovat tuttuja hommia, joita hän tekee töissä päivittäin.

Trukkimestarin vinkit tuleville kisaajille olivat seuraavanlaiset:

”Lähtee ajamaan omalla tyylillä ja oman tavan mukaan, eikä mieti kelloa tai yleisöä. Kannattaa keskittyä siis vain omaan tekemiseen ja unohtaa ajan mittaamisen reippaasti.”  

Miten Trukkimestari 2019 on sitten päätynyt alalle?

Ville kertoo, että on ajanut vastapainotrukkia noin kolmisen vuotta ja aloitti varastohommat osa-aikaisena varastotyöntekijänä hiihtolomalla. Hän löysi varastoalan, kun hän oli armeijan jälkeen miettinyt, mitä duunia haluaisi tehdä mahdollisesti myös opintojen ohella. Aluksi Ville oli ollut pari vuotta muissa varastohommissa, kunnes hän löysi trukinkuljettajan tehtävät.

”Minua on aina kiinnostanut ajaminen ja olen rakentanut autoja viisi vuotta – sillä oli paljolti merkitystä, että trukkikuskina oleminen innosti”, Ville pohtii.

Villen mukaan itsenäinen työnteko on yksi parhaista ominaisuuksista trukkikuskin ammatissa: ”Saan tehdä itsenäisesti töitä omassa rauhassa ja oman musiikin tahdissa, mikä on mukavaa vaihtelua muuhun arjen tekemiseen”. Vapaus on myös Villen mielestä toinen tärkeä motivaattori.

Entä mitä sanoisit trukkikuskin ammatista kiinnostuneelle?

”Ehdottomasti täytyy olla kiinnostus alaa ja koneita kohtaan. Jos ei yhtään kiinnosta koneet, harvoin sitä jaksaa ajaakaan ammatikseen”, Ville toteaa.

Hyvä ja reipas asenne on lisäksi iso valttikortti trukkikuskin puikoissa. Ville jatkaa kommentoimalla, että työ on mahdollista sovittaa opintoihin, joten työkokemusta kannattaa alkaa kerryttämään vähitellen, ja varastoala on oivallinen vaihtoehto myös nuorelle hakijalle.

Onnittelemme Ville Niemistä trukkimestaruudesta, jota juhlistettiin myös lentolahjakortilla. ”Aion mennä jonnekin lämpimään, jossa on paljon tekemistä”, Ville tokaisee iloisesti.

TÄSSÄ NÄHTÄVÄKSI VILLE NIEMISEN VOITTOSUORITUS:


Me Barona Logistiikalla tarjoamme paljon monipuolisia varasto- ja logistiikka-alan työpaikkoja erilaisissa kohteissa ja työympäristöissä. Taustasi, toiveidesi ja kokemuksesi perusteella voimme löytää juuri sinulle sopivat työtehtävät!

Varastotyöpaikat

 

Aiheet: LogistiikkaTyöelämäUravinkitsisälogistiikkaVarastotyöTrukkimestari

Kirjoittanut:

Marika Laine

Uusimmat kirjoitukset

New call-to-action