Unelma-ammattiin sairastumisen kautta

Tiina Hämäläinen 24.2.2019

Aina elämä ei mene niin kuin suunnittelee. Tuli vakava sairastuminen, ja kaikki meni kertaheitolla päälaelleen. –Tiina Hämäläinen

Tiinä Hämäläinen oli Baronan ammatillisen kuntoutuksen asiakas ja on esimerkki siitä, että unelmat voivat toteutua yllättäviä reittejä pitkin. Tiinan unelma-ammatti löytyi, kun hän rohkeni miettimään työelämän haaveitaan.

Kosmetologin ammattitutkinto ja sen jälkeen oman alan töissä viisi vuotta. Ajan kuluessa tuli ensimmäinen lapsi ja heti perään toinen. Kotona vietettiin ihanat sekä opettavaiset viisi ja puoli vuotta. Sen jälkeen etsin työpaikan, jossa työajat sopivat lapsiperhearkeen. Lassila & Tikanoja tarjosi hyvät työajat sekä fyysisesti rankan työn. Näin alkoi ja jatkui minun työurani. Ja näillä ajatuksilla ajattelin mennä muutaman vuoden ja kunhan lapset vähän kasvaisivat, niin miettiä omaa uraani uudestaan.


Sairastuminen ja muutos suunnitelmaan 

Mutta aina elämä ei mene niin kuin suunnittelee. Tuli vakava sairastuminen ja kaikki meni nopeasti kertaheitolla päälaelleen. Arjen lisäksi työkuviot muuttuivat, kun lääkärit totesivat työn Lassila & Tikanojalla fyysisesti liian vaativaksi. Työeläkeyhtiö teki nopean päätöksen oikeudesta ammatilliseen kuntoutukseen ja suositteli uudelleen kouluttautumista. Tässä vaiheessa kuvioihin astui mukaan myös Baronan työkykypalvelut valmentaja Aapo Koski

Istuttiin Aapon kanssa saman pöydän ääreen ja aloimme käydä läpi haaveitani työelämän suhteen. Kerroin, että sisällöntuotanto ja kirjoittaminen on aina kiinnostanut minua. Aapo ei luvannut kuuta taivaalta, vaan sanoi että kaikkea yritetään ja jotain minulle sopivaa varmasti löytyy. Ei välttämättä ihan heti tänään, eikä välttämättä huomenna. Mutta lähiviikkojen ja kuukausien aikana olisi varmasti luvassa isoja muutoksia. Aloitimme valtavan selvitystyön koulujen sekä työkokeiluun soveltuvien työpaikkojen suhteen. Aapo soitteli minulle säännöllisin väliajoin ja päivitti tilannetta, missä mennään ja mitä on selvinnyt. Aapo sanoi hoitavansa stressaamisen puolestani ja hyvin sen tekikin. Minä sain keskittyä itseni kuntouttamiseen.

Uusi innostava suunta löytyy 

Parin kuukauden kuluttua Aapolla oli iloisia uutisia kerrottavanaan: hän oli löytänyt minulle mahdollisen työkokeilupaikan sisällöntuotannon parissa. Kävin haastattelussa ja sain paikan. Viikon sisään irtisanouduin entisestä työpaikasta ja aloitin kokeilun.

Uudessa työpaikassa sain heti aloittaa kirjoittamaan tekstejä heidän nettikauppaansa ja pikkuhiljaa sain myös lisää vastuuta Google AdWords-mainonnan parissa. Lopulta päädyin tekemään kaikki yrityksen tekstit, muiden keskittyessä graafiseen puoleen. Sisällöntuotanto tuntui heti omalta ja nautin joka hetkestä. Aamuisin heräsin innokkaana uuteen työpäivään, kun tiesin että joka päivä oppisi uutta ja oli paikka, missä viihtyi.

Suorittaessani kolmen kuukauden työkokeilua, Aapo selvitti minulle soveltuvia koulupaikkoja Turun alueella. Löysimme minulle mieluisen paikan Turun Aikuiskoulutuskeskuksesta markkinointi-assistentin linjalta. Aloitin siellä heti työkokeilun päätyttyä - mutta taisin olla onnistunut työkokeilussani hyvin, sillä esimieheni pyysi minua jatkamaan työharjoittelussa opiskelujen ajan.

Työelämän unelma löytyi

Valmistuin huhtikuussa 2018 markkinointi-assistentiksi ja työharjoittelu loppui samalla. Intohimoni kirjoittamiseen ja journalismiin johti siihen, että pyrin vielä Paasikivi-Opistoon media-journalismin linjalle. Pääsin sinne ja aloitin opiskelut elokuussa 2018.

Koulu loppuu toukokuussa 2019 ja joka päivä vahvistuu tunne siitä, että olen löytänyt unelma-ammattini: saan tehdä sitä missä rakastan ja missä olen hyvä. Tuntuu, että maailma on avoin minulle mieluisten työmahdollisuuksien suhteen.