Määrittele somesi arvo itse

Somen ja kodin vertaaminen kuulostaa alkuun kaukaa haetulta vertaukselta, mutta tämän vertauskuvan kautta hahmotan paremmin oman somepresenssin arvon. Kummastakin nimittäin voi ja kannattaa pitää huolta.

Somea on syytetty pinnalliseksi alustaksi, missä ihmiset haluavat viestittää muille itsestään pelkästään hyvää kuvaa. Ehkä asia on näin, ja sille tuskin voimme paljoakaan, mutta somen pinnallisuudesta "sössöttämisen" sijaan, haluan keskittyä sen tuomiin mahdollisuuksiin. Haluttiin sitä tai ei, tämän päivän työelämässäkin some saa enemmän ja enemmän valtaa.

Virtuaalista kotiani eli someprofiilia ympäröivät tuhannet muut kodit. Kotini ohi ajaa useita käyttäjiä päivässä ja osa heistä viipyy pidempään, kun taas toiset poistuvat yhtä nopeasti kuin tulivat. Somemaailman ja oikean elämän ero tulee siinä, että somessa en aivan tarkalleen tiedä keitä kaikkia kodissani on vieraillut. Oikeassa elämässä nimittäin kylään tuleminen tapahtuu kutsusta, mutta somessa ihmiset poikkeavat kylään tietämättäsi.

Somessa virtuaaliseksi kyläkutsuksi riittää pelkkä tykkääminen, jakaminen tai kommentointi. Silloin käydään nopeasti piipahtamassa ja katsomassa, miltä kenenkin "koti" näyttää.

Somepresenssi työllistymisen keinona

Somessa on tehtävissä kymmeniä eri toimenpiteitä, jotka voivat olla kannaltasi arvokkaita. Kun someprofiilia aletaan laittamaan systemaattisesti kuntoon, toimenpidettä kutsutaan henkilöbrändäykseksi. Viimeistään tässä vaiheessa oman someprofiilin siivooja alkaa miettimään henkilöbrändiinsä liittyviä brändiriskejä. Hän ymmärtää, että ne ovat olleet mukana jo siitä päivästä lähtien, kun hän liittyi someen.

Ensimmäiseksi kannattaa siivota ulospäin näkyvät asiat. Toisekseen parempaa ja vaikuttavaa somepresenssiä voi tehdä oman sisällöntuotannon kautta. Oma sisällöntuotanto on helpoimmillaan sitä, että miettii ennen jokaista lausetta, kommentointia tai kuvaa, mikä pointti kullakin ulostulolla on? Jos omaa "some-kieltä" ei saa haluamallakaan kuriin, kannattaa ennen puhumista verkostoitua niiden kanssa, joilla näyttää asiat olevan iloisemmalla tolalla. Parhaat matkivat parempia.

Jos somesi kaipaa iloa ja energiaa, ota seurantaan vaikka Sani Leino tai Alexander Stubb.

Työllistyminen somen kautta edellyttää suurta rohkeutta ja jopa oman "kodin" laittamista avoimesti myyntiin. Näissä tilanteissa asuntonäyttelyyn saapuneet, korjaan someprofiilissasi vierailevat ihmiset tarkastelevat tarkkaan myynnissä olevaa tuotetta. Osa on saattaneet tehdä ostopäätöksensä paljon ennen kuin talo on edes myynnissä. Jos olet tuttu, tuotteesi tiedetään, jos olet tonttuillut, päätös on jo tehty.

Asuntonäyttelyyn saapuneet syventyvät julkisivun lisäksi sisäosiin.

Omassa somessa haluan taistella ainakin sitä vastaan, että en koskaan liittyisi valittajien kuoroon. Varsinkin somen kautta työllistymisessä jokaisen ihmisen somepresenssin "ääni" antaa mahdollisuuden muodostaa kuvan sinusta. Kuva ei missään nimessä ole aina oikea, mutta väärin ymmärrettynä sille ei voi jälkikäteen mitään. Onneksi valittajien kuorosta pääsee helposti pois, sillä harva meistä haluaa antaa oikeasti kuvaa itsestään kyynisyyden sanansaattajana. Sellaisia ihmisiä ei kovinkaan moni yritys halua palkata itselleen.

Mikä voi mennä vikaan - mitkä ovat mahdollisuudet?

Välillä tuntuu nettikeskusteluja ja somekäyttäytymistä seuratessa, että kodin asukas on luovuttanut omat avaimensa jollekin muulle ihmiselle. Tiedän oikeasta elämästä hyviä ja positiivisia tyyppejä, jotka ehkä jopa vahingossa avaavat somensa vain silloin, kun kotiin on saapunut känkkäränkkä. Kannattaa huomata, että somepresenssisi ja sen kautta toisten ihmisten muodostama kuva sinusta muodostuu niistä kaikista kohtaamisista, mitä ikinä teet Facebookin puskaradiossa tai mihin sävyyn kommentoit yksittäistä LinkedIn-postausta.

Tämänkin pelottelun ja someen liitettävän synkkyyden sijaan, haluan osaltani olla kannustamassa ihmisiä aktiiviseen somen käyttöön ja nimenomaan positiivisessa mielessä. Some on aivan liian vähän käytetty kanava työnhaussa, aliarvostettu kanava tiedonjaossa sekä liian parjattu kanava pinnallisuudessa. Somepresenssin rakentaminen vaatii vain siivoamista, rakentamista sekä kärsivällisyyttä. Some ei takaa nopeaa työllistymistä, mutta kun olet edes päättänyt aloittaa, olet todennäköisesti jo etumatkalla.

Seuraamalla somessa ihmisiä, joita oikeasti arvostat, joilta saat energiaa ja joiden sisältö on hyvää, nostat kuin huomaamatta oman tekemisen tasoa ja somepresenssisi arvoa.

Koko tämän artikkelin pihvi tulee siinä, että ymmärtäisimme itse hallitsevamme someprofiilin salasanoja, fiidiä sekä kaikkea muuta someen liittyvää. Vaikka meitä algoritmit kuinka ohjaisivat, vain sinä päätät miltä haluat näyttää, tuntua ja vaikuttaa muiden silmissä. Tämän artikkelin perusteella ei kannata luulla, että somessa ei olisi tilaa harrastuksille, mussutuksille tai muille asioilla. Riittää kun ymmärtää, että mitä mahdollisia vaikutuksia somen käyttäminen tarkoittaa. Olethan someprofiilisi perusteella juuri sellainen, kuten haluaisit oikeassakin elämässä olla?


Jos kaipaat vielä enemmän konkretiaa somen käyttämisestä esimerkiksi työllistymisen apuvälineenä, lataa itsellesi huippusuosittu tallenne!Somepresenssi työllistymisen keinona_TuomasHaapsaari_ValtteriKarjula

Aiheet: UravinkitTyönhakuSomepresenssisosiaalinen media