Viivi Härkösen uran keskiössä ovat ihmiset

Viivi Härkönen on yksi tuoreimpia, mutta ei suinkaan ainoita Baronalla äskettäin aloittaneita toimihenkilöitä.  Viivi aloitti vastikään suora- ja asiantuntijarekrytoinnin parissa Pohjanmaalla ja hänen työnsä tarkoituksena on löytää parhaat mahdolliset työntekijät avoimiin työpaikkoihin. Millaisen urapolun kautta päädytään Baronalle ja mitä kaikkea Viivi on ehtinyt urallaan jo tekemään?

Viivin työelämä alkoi jo opiskeluiden ohella, jolloin hän toimi teollisuuden puolella osto- ja myyntitehtävissä. Monien mutkien kautta hän päätyi perheineen Saksaan, jossa hän työskenteli teollisuuden projektikontrolloinnissa ja head-countingissa. Noista ajoista uran kohokohdaksi on jäänyt mieleen työllistyminen kahden lapsen äitinä kansainväliseen yritykseen.

Vaikka työskentely teollisuuden parissa sinänsä innosti, Viivi kuitenkin kaipasi työhönsä enemmän ihmiskontaktia. Viivi toivoi, että tehtävä työ rakentuisi enemmän ihmisten, kuin tekniikan tai tuotteiden ympärille. Tätä intohimoa selittää opiskelut psykologian ja johtamisen parissa.

"Haluan, että ihmiset ovat pääosassa."

Parin Saksan vuoden jälkeen Viivi perheineen muutti takaisin Helsinkiin ja se tarkoitti sitä, että Viivi sai luonnollisen mahdollisuuden päästä tekemään työtä suoraan ihmisten kanssa. Työ vaihtui teollisuudesta henkilöstökonsultin tehtävään.

 

Matka henkilöstöpäälliköksi ja toimitusjohtajaksi

Vuosien kuluessa Viivin matka jatkui henkilöstökonsultista erään teknologiayrityksen henkilöstöpäälliköksi. Samaan aikaan Viivin edustama yritys myytiin Visma Incommunity Oy:lle. Viivin vahvuus kehittää ja nykyaikaistaa toimintaa jatkuvasti vei hänet loppu viimein aivan Visma Incommunity Oy:n toimitusjohtajaksi asti. Viivi tarttui rohkeasti haasteeseen, vaikka tiesikin toimitusjohtajan työn olevan enemmän taas "tuote-lähtöistä."

Toimitusjohtajana työskentelyn aikana Viivillä kuitenkin kasvoi halu palata takaisin ihmisten pariin ja työnantajan kanssa yhdessä sovittiinkin, että hän siirtyy muihin tehtäviin. Ihmisten parissa Viivi kokee olevan enemmän omimmillaan, kuin toimitusjohtajan työssä. Tässä vaiheessa Viivin mieleen juolahti Barona, jonka asiakkaana oli jo pitkään toiminut – kun Viivi ilmoitti, että ei ole enää kontaktina senhetkisissä rekryprosesseista, kysyikin Baronan Pohjanmaan aluepäällikkö Pietu Purhonen:  ”Joko tiedät, mitä haluat tehdä isona vai jatketaanko yhdessä keskusteluja?”

"Olen nähnyt Baronan toimintaa sivusta jo pitkään ja se on herättänyt minussa aina positiivisia mielikuvia."

 

[Katso video Baronasta. Artikkeli jatkuu alla…]

Töihin Pohjanmaalle - katso avoimet työpaikat

 

Kerkesimme Viivin kanssa vielä juttutuokion lopuksi jutella siitä, että tänä päivänä työnantajamielikuvalla on paljon painoarvoa esimerkiksi rekrytoinnin ja työpaikan vaihdoksen yhteydessä. On melkein sattumaa, että Viivin kaltainen huipputekijä on päätynyt Baronalle töihin, sillä silloin kun ihminen työllistyy johonkin, siihen vaikuttaa niin pienet seikat. Samaan aikaan nuo seikat ovat asioita, mihin meistä jokainen voi omassa arjessa panostaa.

Viivi kertoi ihailevansa Pohjanmaan yrittäjähenkisyyttä. Siellä jokainen tietää, että yksin ei kukaan pärjää. Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen ovat aseet Viivinkin onnistumiseen. Keskittyminen asiantuntijoiden suorarekrytointeihin vaatii luottamussuhteiden rakentamista niin yrityksiin kuin työntekijöihin. Näihin toivotan mitä parhainta onnea Viiville!


Jos etsit seuraavaa askelta urallasi, kurkkaa avoimet työpaikkamme:

New call-to-action

 

Aiheet: UravinkitTyöntekijätarinat