Viestinnässä on voimaa – erityisesti vaikeina aikoina

Nostokuva-viestinta-final2

Lama-ajan lapsena ja finanssikriisin nähneenä on korona tuntunut ajoittain epätodelliselta kokemukselta. Yhtäkkiä ei ole ketään, jota tämä ei jollain tavalla koskettaisi – hyvin raskaastikin. Samaan aikaan moni miettii, miten viestiä omista tuntemuksistaan. Miten valaa toivoa toisiin olematta yltiöpositiivinen ja epäkunnioittava? Kuinka toisaalta tuoda esille kipeitäkin juttuja, lannistamatta silti muiden uskoa?

Kriisit osoittavat, miten vaikeaa ihan tavallinen viestiminenkin voi olla. Miten arjen sanoilla tai sanomatta jättämisillä voi olla yhtäkkiä valtava painoarvo. On yhtäkkiä haastavaa tietää, mikä on oikea hetki ja tapa ilmaista mielipiteitään tai aloittaa keskustelu. Varsinkin tilanteissa, joissa ei pääse näkemään toista lainkaan.

Näissä tilanteissa korostuu yhteisön tuki ja mahdollisuus peilata omia ajatuksiaan toisten näkökulmiin.

"Vaikka korona painii omassa sarjassaan monessakin mielessä, ei se saa estää meitä kommunikoimasta keskenämme."

Ei, vaikka kaikilla meistä ei olisikaan mahdollisuutta hyödyntää tähän asiantuntija-apua, sosiaalista mediaa tai digitaalisia kanavia. Parvekkeelta huutelukin voi toimia!

Tässä havaintoja siitä, miten muut ovat onnistuneesti toimineet.

älä odota, että toinen aloittaa - ole itse aloitteentekijä
Omassa organisaatiossa olen huomannut, että mielipiteitä on monia ja ne uskalletaan myös ilmaista ääneen. Silti toisten näkemyksiä kuunnellaan ja kunnioitetaan. Tämä on aivan erityisen tärkeää tilanteessa, jossa kriisi koskettaa ihmisiä monelta suunnalta ja haastaa jokaisen arvomaailmaa.

"Vaikka ei olisi itse kokenut kaikkea, voi yrittää ymmärtää muita."

Jakamalla empatiaa, osoittaa välittämistä. Voit aloittaa sanoilla ja jatkaa tekoihin. Loistava esimerkki tästä on kollegani Annika Packalén, joka avasi kollegojensa venymistä äärimmäisissä olosuhteissa >> 

ÄLÄ JÄTÄ KOMMENTOIMATTA, VAIKKA ET TIETÄISI OIKEAA VASTAUSTA
Kriisissä kaikkein vaikeinta on tietää, koska se päättyy. Varmaa on, että sekin hetki tulee, jolloin kaikki siihen asti viestitty on pääomaa tulevaa varten. 

Jos jäät odottelemaan oikeaa hetkeä, voi olla, että hetkesi menee ohi. Tämä voi tarkoittaa niin sisäistä kuin ulospäin suuntautunutta viestintää. Kysyy sitten lapsesi koska korona päättyy tai asiakkaasi, miten te aiotte haasteet ratkaista – tärkeää on, että olet valmis kuuntelemaan ja kommentoimaan vastaanottajan tarpeet huomioiden. Lue tästä pysähdyttävä avaus meidän hotelli- ja ravintola-alan toimialajohtajaltamme Mikael Nuotiolta >>

Ei vain harvoille ja valituille
Viestintä ei ole vain meidän siitä leipänsä saavien ammattilaisten asia. Helposti voidaan ajatella, että henkilön status tai yrityksen koko vaikuttaa viestien läpimenoon ja painavuuteen.

Kyse on enemminkin siitä, keiden kaikkien olisi kriisin syntyessä kyettävä viestimään. Jos tiedät, että sinulta odotetaan sitä yhtä sähköposti- tai Whatsapp-viestiä, ole valmis toimimaan. Jos tiedät, että sinun viestilläsi voi olla positiivinen vaikutus kanssaihmisiin, uskalla astua henkisen kynnyksen yli ja viestiä rohkeasti.

"Kriisissä ydinsanoma on olennainen. Mitä haluat viestilläsi saada aikaan?"

Kollegani Valtteri Karjula tallensi Millan hienon tarinan rohkeudesta korona-arjessa >>


huomenna moni asia voi olla toisin - hyvässä mielessä
Joskus ennakoimaton tilanne johtaa siihen, että ryhdytään toimimaan kaiken suhteen toisin. Tämä voi hämmentää viestiesi vastaanottajaa ja sekoittaa myös omaa päätäsi. Toisaalta raju muutos voi olla myös mahdollisuus vihdoin tehdä uudistuksia ja tulla ulos omasta kuplasta. Tällaisena hetkenä mitataan yrityksen arvojen voimaa ja kykyä toimia yhdessä kuten työkaverini Katri Lempinen toteaa osuvasti>> 


Siksi kannustan Sinua; anna tänään olla se hetki, kun viestit tai
annat äänen niille, jotka eivät siihen itse kykene!

Aiheet: UravinkitTyöelämän taidotViestintä

Kirjoittanut:

Katriina Sahlman

Uusimmat kirjoitukset

Aihealueet

Katso lisää
Barona Hofficelife